
Teemapäivä
Teemapäivä
Kalastusmetodit sekä vieheet kehittyvät koko ajan. Helpoin tapa opetella uusia vieheitä, kalastustapoja ja –alueita, keloja sekä vapoja jne. on teemapäivän aikana kalastusoppaan kyydissä.
Alla muutamia tutustumisen arvoisia teemoja, joiden ympärille voi kalastuspäivän suunnitella ja jonka voi hankkia vaikkapa lahjakortilla lahjaksi lapselle, vanhemmalle tai kumppanille.
Shad, eli shädi, on kookas 15–30 cm pitkä, yleensä kalaa muistuttava 60–150 g painoinen silikoniviehe. Kohdekalana on keväinen sekä syksyinen suurhauki.
Hyrräkela. Jerkin ja shädin ohessa opetellaan myös käyttämään hyrräkelaa, joka oikeastaan on ainoa oikea kelatyyppi kalastukseen raskailla vieheillä – vaikka avokelallakin se on mahdollista.
Kalankäsittely. Saalismäärän noustessa kymmeniin kappaleisiin astuu kuvaan mukaan saaliin valikoiminen sekä käsittely. Miten kohdella kalaa, ja millaisia apuvälineitä kalastukseen sekä kalan perkaamiseen on hyvä hankkia? Valikoivaan kalastukseen sisältyy myös kalankäsittely ruoaksi.
Pariskunnat, vanhempi–lapsi, perhe kalaan -teemapäivät ovat ikimuistoisia kokemuksia, eikä omia varusteita tarvita.
Jerkki on viehe, joka painaa keskimäärin 80 grammaa. Se on tehty hauen ja suurhauen kalastukseen alle 3 metrin veteen, mutta sopii myös syvempään veteen merellä, järvellä ja joella.
Spinnerbait on hämmentävä, mutta oikein käytettynä todella tehokas ahven-/haukiviehe. Sitä on helppo käyttää – myös ”väärin”, jolloin se roskaantuu herkästi tai menettää jopa 80 % pyyntitehostaan.
Hauen perhokalastus. Tutustuminen perhokalastukseen tapahtuu yleensä muun kalastuksen yhteydessä. Opettelu on hermoja raastavaa, mutta palkitsevaa, ja alkumetreillä perhovapa vaatii lähes tuulettomia olosuhteita.
Jigikalastus sopii kaikille ja kaikenikäisille, mutta se lienee eniten muuttujia sisältävä kalastustapa. Yleisesti kuvitellaan, että jigaamiseen riittää painotettu koukku ja kalaa tai toukkaa muistuttava silikonipötkö – mutta päivä jigaamassa muuttaa ajatukset.
Vene-elektroniikkaa. Yhdistelmälaitteet sekä kaikuluotaimet lisääntyvät veneissä. Kaikuluotainta käytetään muuhunkin kuin kalojen etsintään, karttaplotteria muuhunkin kuin reittien valintaan. Hyvä ja halpa kohtaavat harvoin yhdistelmälaitteita hankittaessa – päivä oppaan kanssa vesillä, kaikua ja karttaa opetellessa, on varmasti hintansa väärti.
Erittäin kattavat ja laadukkaat välineet sekä varusteet mahdollistavat oppimisen osaavan oppaan neuvoilla. Päivän anti tuo varmuuden oikeanlaisten välineiden, varusteiden ja oheistarpeiden hankintaan, kun laji vie kalastajan mukanaan.
Useiden erilaisten vapa-kela -yhdistelmien lisäksi on käytössä ja kokeiltavana vieheiden kirjo, jollaista näkee vain Hard Core -kalastajan pakissa tai hyvin varustetussa kalastustarvikeliikkeessä.
Teemapäivä voidaan myös toteuttaa periaatteella “tuo itsesi paikalle”, kaikki muu on hoidettu.